keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Wappua!


Vappuun valmistautuminen alkoi edellisellä viikolla. 

Ensin käytiin ostamassa ainekset. 
Käytännönmatematiikka testissä.
Lämpötilojen kanssa sai olla tarkkana.

 

pullojen pesu ja kuivatus

Tarkkaa puuhaa ;-)
tämän jälkeen tehtiin etiketit.

Simaa tehtiin 42 litraa ja kaikki myytiin jo ensimmäisenä päivänä
Simaa ja munkkeja vapun kunniaksi.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Koulutuskeskus Tavastian Hiusalan perustutkinnon 2. vuoden opiskelijoiden asiakkaana

  
Olimme koulutuskeskus Tavastian Hiusalan perustutkinnon
2. vuoden opiskelijoiden asiakkaana keskiviikkona 23.4.2014.
Tavoitteena oli huolehtia ulkoisesta olemuksestamme,
koska kohta on kevätjuhla.
Lisäksi oli mahdollista käydä kokeilemassa sellaisia hoitoja,
joita ei ole aiemmin kokeillut.
 Asiakkaiden kokemuksia ja kommentteja:
 Eemeli: otin käsihoidon, joka oli mukavan tuntuista. Kädet jäivät pehmeiksi ja hyväkuntoisiksi. Lisäksi otin kasvohoidon ja hiusten haudehoidon. Haudehoito oli ihanaa ja hiukset jäivät pehmoisiksi. Opiskelija, joka hoiti minua, oli mukava ja hän neuvoi minua hoitojen aikana.

Dani: Minulle tehtiin kasvohoito, joka rentoutti hyvin. Käsihoito tuntui ihanalta. Kädet tuntuvat nyt pehmeiltä ja puhtailta. Minulle laitettiin vielä kynsilakkaakin. Se oli mukavan tuntuista. Lopuksi hiukset hoidettiin haudehoidolla ja päänahkan kunto kuvattiin kameralla. Asiakaspalvelijana opiskelija oli mukava ja asiantunteva.
  
Irene: Minulle tehtiin ensimmäistä kertaa käsi- ja kasvohoidot. Hoidot tuntuivat mukavilta ja kivoilta. Hiuspohja kuvattiin ja minä sain ohjeita sen hoitamiseen. Nyt hiuspohja ei kutise ollenkaan. Opiskelija oli mukava ja hän osasi neuvoa minua hyvin.

Mira: Hiukseni leikattiin ja värjättiin. Sovimme leikkuusta yhdessä ja värin valitsin itse. Valinta oli helppo ja olen tyytyväinen tulokseen. Lisäksi kulmakarvat ja ripset siistittiin ja värjättiin. Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen ja minua palveli asiantunteva ja hyvä opiskelija.
Timo: Otin käsi-, kasvo- ja haudehoidon hiuksiin. Oli mukavaa ja nyt tuntuu hyvältä. Voisin mennä uudelleenkin ja suositella muillekin.
Kalle: Minulle tehtiin kasvohoito ja hiustenleikkuu. Lisäksi minulle tehtiin haudehoito ja kuvattiin hiuspohja. Se oli mielenkiintoista, kun näki oman hiuspohjan. Kasvohoito oli rentouttavaa ja lähes nukahdin hoidon aikana. Hiustenleikkuussa opiskelija oli todella tarkka ja olen tyytyväinen lopputulokseen.
Kaisla: Minun ripset ja kulmakarvat siistittiin ja värjättiin. Hiukset leikkattiin vain latvoista ja koko päähän laitettiin raidat. Mielestäni lopputulos on hyvä ja olen tyytyväinen käyntiin. Lopuksi opiskelija kiharsi hiuksiani ja hiukset näyttävät siisteiltä. Opiskelija oli hyvä asiakaspalvelija ja voin suositella käyntiä muillekin.
Merja: Minun käteni hoidettiin ja nyt ne ovat pehmeät ja huolitellut. Kynteni näyttävät kauniin punaisilta. Hiukseni saivat haudehoidon ja päänahkani kuvattiin. Haudehoito toi hiuksiin todella pehmeän tuntuman ja päänahka ei kutise enää ollenkaan. Hiuspohja näytti jännältä, kun sen näki tietokoneen näytöltä. Kasvohoito ja kevyt ehostus toi mukavan olon itselle. Minua ohjasi tosi kiva opiskelija, joka keskusteli kanssani.

Kiitos opiskelijoille!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Taitaja-kisat Lahdessa

Taitajakisat - Timo

Heräsin aamulla noin 07.00. Söin aamupalan ja lähdin koululle.
Koulussa saimme ohjeistukset Taitajakisat tapahtumaan ja lähes kaikkien puhelimiin ladattiin QR-koodi lukija. Sen jälkeen lähdimme Wetterin pysäkille odottamaan bussia.
Bussimatka kesti noin tunnin. Bussissa kuuntelin musiikkia.
Kun saavuimme perille, menimme suoraan yhden ravintolan eteen katsomaan pääsisimmekö jo syömään, mutta ruoka ei ollut vielä valmista, joten lähdimme katsomaan Taitajakisa tapahtuman aluetta.
Kunnes kello oli 11.00, lähdimme ravintolaan syömään. Ruokana siellä oli kermaperunoita ja lihamureketta, joka oli ihan hyvää. Kahvinkin sai kaupan päälle.
Ravintolassa oli ihan ok palvelu ja tunnelmakin oli hyvä.
Kunnes olimme syöneet, lähdimme Taitajakisojen halliin katsomaan mitä siellä oli.
Tehtävä jonka saimme oli aika helppo. Siinä piti mm. skannata QR-koodi lukijalla merkkejä jotka vei sinut tietyn alan infosivuille.
Paluumatkalla kuuntelin taas musiikkia ja meinasin nukahtaa, koska minua nukutti niin paljon päivän jälkeen. Olimme Hämeenlinnassa noin 16.10

Taitaja kisat 2014 - Mira

Me menimme taitajakisoihin linja-autolla. Lahteen matka oli pitkä. Istuimme bussissa noin tunnin. Latasimme linja-autossa QR scanner koodin, jolla piti ottaa kuva paikan päällä.  Sen jälkeen mentiin kävellen syömään ruokapöydässä. Siellä oli valmiina alkuruokana salaattia, kermaperunoita ja pihviä ja kaikki ruoat olivat hyviä. Ravintolassa oli hyvä palvelu. Ihmiset olivat ystävällisiä. Kun oltiin syöty käveltiin uuteen messukeskukseen, joka oli vasta rakennettu. Rakennus oli sisältä iso. jossa piti kävellä pitkiä matkoja. Ihmisiä oli paljon ja myös tungosta joka paikassa. Ryhmässä käveltiin ja eksyimme monesti. Piti kävellä edes takaisin, oli lämmin ja hieno päivä. Aloja oli paljon, jossa piti kiertää koko ajan. Kaikilla teki mieli ostaa herkkuja. Näimme siellä Kiipula toimipaikkasta ihmisiä. Kiipulan osastolla opiskelija kokosi hyllykköä ja mietti miten tavarat laitetaan hyllyille esille.  Kun päivä päättyi, jalat olivat niin väsyneet ja kipeät. Bussimatka takaisin meni nopeasti. Päivä oli muuten hauska, mutta olimme päivän jälkeen väsyneitä. Aurinko paistoi koko päivän. Ravintolassa oli vessoissa ja hienot käsikuivaimet joihin piti laittaa kädet ja ne lämmittivät kuiviksi ihanasti. Fazer, Volvo, puhdistusala, logistiikka, metsä, eläinhoitaja, sähköasentaja, Harwall, käsi- ja taideala, hiusala, käsihoitaja, autonasentaja, kauneusala, puutarha, somistusala, turvalisuusala, metalliala, hitsaaja, kokki, liiketalous, tarjoilija, puuala, kiinteistö, talonrakentaja, betoniala. Vastaan tuli keltainen maskotti aika monesti. 














Opettaja Taru Koivisto, ohjaaja Tiina Haapanen ja rehtori Markku Aunola

 Tunnelmia eri osastoilta.
















Kalevi Niemelä ja Hannu Laitinen ovat valmentaneet 
Kiinteistöalan opiskelijan Teemu Mäkelän Taitaja-kisoihin.
Entinen opettaja Taru Koivisto kävi tsemppaamassa Teemua ennen kisaa.


QR-koodien avulla tutustuimme aloihin.

Taitajakisojen taustajoukkoja Mika Ijäs ja Piia Kokko-Parikka

kollegoiden iloinen tapaaminen Marja Ahola ja Tarja Manner 

Kiinteistöalan opettajat Hannu Laitinen ja Keijo Saarto

HAMKissa esittelemässä koulutusta moniammatillisessa vammaispalvelun teemapäivässä


HAMKissa 2.4.2014 
Moniammatillisessa vammaispalvelun teemapäivässä 
esittelemässä koulutustarjontaa ja oman ryhmän toimintaa 
kahden opiskelijan kanssa keväällä valmistuville sairaanhoitajaopiskelijoille.

Selkeä keltainen väriviiva johdatti meidät oikeaan osoitteeseen. 




Hamkissa esittelemässä AVA koulutusta

Esittelin koulutusalaa kahdelle eri ryhmälle. Kerroin heille tästä koulutuksesta. 
Annoin heille hakijanoppaat ja Kiipulan kirjanmerkit, 
jotka meidän oma ryhmä on valmistanut ja digikuvannut. 
Esiintyminen oli jännittävää, koska en ollut puhunut uusille ihmisille näin tärkeästä asiasta. Minua jännitti kauheasti vielä aamullakin, mutta jännitys meni Hamkissa ohi. 
Opettaja lupasi, että minun ei tarvitse puhua niin paljon kuin opettaja. 
Kun esitys alkoi, uskalsin jo puhua. 
Haluaisin esitellä tätä koulutusta muulloinkin, koska se oli niin hauskaa.

Luokkaan tuli kaksikymmentä sairaanhoitajaopiskelijaa. Esittely kuului heidän opintoihinsa. Opettaja kertoi yleisesti Kiipulan koulutuksista ja kuntoutusmahdollisuuksista. 
Sitten opettaja haastatteli meitä kahta opiskelijaa. Hän kysyi esim. mistä koulusta te olette tulleet opiskelemaan nykyiseen kouluun? Mitä olette oppineet vuoden aikana? 

 Opettaja kehui miten tämä vuosi oli mennyt ja 
muuttanut meitä edelliseen vuoteen verrattuna. 
Kerrottiin luokan tekemästä blogista. 

Lopuksi me näytimme lyhyen video/trailerin some valinnaiskurssista. 

http://avaskogster.blogspot.fi/2014/01/someilua-video.html   


Merja Parkkila ja Eemeli Virta 

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Runo, Merja Parkkila

Satuprinssi






Sinä kirjoissa ja unelmissa olet, mutta et tosielämässä. 
Kun minä avaan kirjan uudestaan, niin sinä olet minun vierelläni ja silloin aika pysähtyy. 
Satuprinssi sinä olla saat, joka miekkaa heiluttaa ja naisen pelastaa. 
Sinun silmäsi minut tavoittaa keskellä ihmisruuhkaa ja niiden valtaan jään. 
Sinun silmäsi ruskeat on, ne minulle luottamusta heijastaa. 
Sinun äänesi on kuin enkelten laulu ja hymysi maailman ihanin. 
Voi kunpa sellaisen rakkauden kokea saisi oikeassa elämässä. 
Mutta kun minä kirjan suljen, niin sinä katoat pois. 
Onneksi muistot jäi ikuiset sydämeen ja mieleen.  
-Merja Parkkila -