Näytetään tekstit, joissa on tunniste matematiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matematiikka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. syyskuuta 2016

Matematiikkaa


Harjoilteltiiin käyttämään harppia
Laitettiin pyöreät kuvat kaapin oveen



perjantai 9. syyskuuta 2016

Kierrätysviikon päätös

Kierrätysviikon aloitettiin kierrättämällä henkilökuntaa. Pienen yllätyksen kautta iltapäivän tunnit aloitettiin uusilla ihmisillä eli toisen lukan opettaja ja ohjaaja ottivat ohjat ryhmästä. Suunnitelmissa ryhmä vietiin ulos ja siellä oli eri ryhmissä ohjelmassa toiminnallisia tutustumisia uusiin ihmisiin. Valma C ryhmän ope Taru ja ohjaaja Sari kokosivat opiskelijoidenajatuksia kierrättämällä mukavia asioita kaikkien näkyville. Koulussa on KIVAA!!!

Valma A


Valma B




Valma C

Sotelaiset kävivät pitämässä monipuolisen tietovisan kierrätyksestä.






Viikon aikana kierrätettiin vaatteita ja tavaroita alakerran aulassa. Moni tuote ja vaate löysi uuden kodin.


Roskapäivä huipensi Kierrätysviikon. Kaunis ja aurinkoinen sää ja oma ryhmä. Saimme opastuksen ja lähdimme keräämään roskia ympäristöstä. Saaliit punnitsimme. Valma C keräsi 2 kiloa ja Kopu 4 kg roskaa. Laskimme keskiarvon näistä ja kerromme ryhmien määrillä. 3 kg x 10 ryhmää. Roskaa kertyi n. 30 kg. Huippusaalis!








Hieno viikko kierrättää!

Tavastia kiitti munkeilla :-)

tiistai 23. helmikuuta 2016

Helppo ja terveellinen lounas

Tehtiin kanarisottoa. Ensimmäisenä laitettiin täysjyväriisit kypsymään. Paistettiin suikaleet pannulla ja lisättiin wok-vihannekset joukkoon. Lopuksi riisi ja loraus kermaa.







Banaanirahka oli helppo tehdä. 
Siihen tarvittiin banaania, maitorahkaa, vaniljakastiketta. 
Sekaan murskattiin piparia ja päälle mantelirouhetta.






Aterian hinnaksi tuli 1,60 e ja maistui kaikille!