perjantai 25. marraskuuta 2016

Kansainvälisyyttä keittiössä Englannista

Saimme kaksi opettajaa Englannista 
seuraamaan meidän arkea.
Valmistauduimme miettimällä 
mitä voisimme tehdä yhdessä.
Valmistimme dippikasviksia välipalaksi.
Kirjoitimme raaka-aineet englanniksi.
Joimme englantilaiseen tapaan 
teetä ja juttelimme koulujemme arjesta.

Teimme heille elokuvan muistoksi käynnistä
it was very nice to meet you ☕️

perjantai 18. marraskuuta 2016

Australialaisopettaja




Huong lähti viiden viikon jälkeen eteenpäin.

Hän piti meille Punaporttilaisille kauniin puheen

jossa kiitti meitä saamastaan avusta ja vieraanvaraisuudesta. Kiitos Huong :-)

Teimme hänelle matkalaukkuun sopivamman muiston - elokuvalinkin

     video quality can change better (video settings)

















torstai 17. marraskuuta 2016

KOTITYÖTEHTÄVIÄ-TULOSTE


Tulosta kotityötehtävälista
ja sovi kotona, miten voit tehtäviä
siellä tehdä ja kuka kuittaa tehtävän tehdyksi.

KOTITYÖTEHTÄVIÄ-TULOSTE

Ruoan valmistustehtävä

                                                                                                  

Valmista yksin tai yhdessä jonkun kanssa valitsemasi lämmin ruoka ja salaatti/kasvikset.

Voit halutessasi valmistaa myös jälkiruoan. 
Voitte valmistaa ruoan myös yhdessä kotiväen kanssa.
Ruoan olisi hyvä olla terveellinen, helppo valmistaa 
(voi käyttää esim. valmiita kastikepohjia tms.) 
monipuolinen ”kotiruoka”.  
Tehtävänäsi on hoitaa alkuvalmistelut, 
mm. kaupassa käynti, kattaus ja jälkityöt 
mm. tiskit, roskien vienti ja loppusiivous.
Ruoka nautitaan yhdessä kotiväen kanssa.
He voisivat kirjata mielipiteensä paperille. 
Ota kuva paperista ja liitä se blogiin. 
Liitä myös
·       valokuvia ruoasta/kattauksesta 
·       valmistusaika (suunnilleen)
·       hintatiedot
Muistathan hyvän hygieniaosaamisesi ja pöytätavat ; )
Oikein mukavaa ruoan valmistuspäivää ja työniloa!


Kotityöt, tehtäviä


Mieti, mitä kotitöitä kotonasi tehdään?

1.Tee lista kotonasi tehtävistä kotitöistä. Kirjoita jokaisen kotityön perään, kuka sen tekee?


Tarkastele listaasi.

2. Mitä kaikkia töitä sinä osaisit tehdä?



3. Valitse listastasi työ, jonka tekee yleensä joku muu kuin sinä. TEE SE TYÖ TÄNÄÄN ITSE.


Tehtyäsi kotityön vastaa alla oleviin kysymyksiin.

4. Miltä kotityön tekeminen tuntui?


5. Mikä kotityön tekemisessä oli mukavinta?


6. Oliko kotityön tekemisessä jotain kurjaa?


7. SIIVOA OMA HUONEESI. 

Ota kuvia ennen ja jälkeen. Liitä kuvia blogiin.

Iloista siivouspäivää!


Työssäoppimisen itsearviointikysymyksiä

Opiskelijat kuvaavat omia ajatuksiaan videolle ja liittävät videot omiin blogeihin.
Aiheena on työssäoppiminen.

Missä paikoissa olet ollut työssäoppimissa?
Mitä työtehtäviä olet tehnyt?
Mistä työtehtävistä olet pitänyt? Miksi?
Mistä työtehtävistä et ole pitänyt? Miksi?

Kuinka pitkiä työpäivät olet tehnyt?
Millainen olo sinulla on ollut työpäivän jälkeen?
Oletko syönyt työpäivinä välipalan?

Mitä työtä haluaisit kokeilla?