Juhlapukeutuminen
Perhejuhlat, merkkipäivät, työpaikkajuhlat ja koulujuhlat
vaativat juhlapuvun.
Juhlatilaisuuksia ovat esimerkiksi häät, rippijuhlat,
koulun kevät- ja joulujuhlat sekä 50-vuotisjuhlat.
Miehen juhlavaatteita ovat suorat housut, paita, liivi,
takki sekä rusetti tai solmio. Naisen juhlapuku on jakkupuku tai paita, hame
tai housut ja mekko
Virallisia juhlia varten on olemassa pukeutumisohjeita.
Tätä kutsutaan pukeutumisetiketiksi.
Kutsukortissa juhlaan voidaan toivoa tietynlaista pukeutumista.
Juhlaan mies pukeutuu tummaan pukuun ja valkoiseen kauluspaitaan. Naisen asu on
tilaisuudesta riippuen lyhyt tai pitkä juhlapuku. Lyhyttä pukua käytetään
tavallisesti päivätilaisuuksissa ja pitkää pukua illalla.
Juhlapuvun kanssa voit käyttää koruja. Korut tulevat
kauniisti esille, kun valitset huolella muutaman asuun ja sinulle sopivan
korun.
Kansallispuku on moneen tilaisuuteen sopiva, vuodesta
toiseen käyttökelpoinen juhlapuku.
Juhla tuntuu juhlallisemmalta, kun olet pukeutunut
juhlapukuun. Vieraat kunnioittavat juhlan kohdetta juhlavalla pukeutumisella.
Puhelimet tulee olla äänettömällä, käyttäytyä kohteliaasti
ja rauhallisesti. Yleensä kätellään mutta tuttuja ihmisiä voi halata myös.
Miesten ihonhoito
Teinin ihon hoidossa riittää, kun
kasvot puhdistaa aamuin ja illoin puhdistusvaahdolla tai -geelillä ja levittää
sen jälkeen iholle kosteuttavan voiteen tai geelin.
Jos iholla esiintyy finnejä tai
muita epäpuhtauksia, kannattaa valita rasvaiselle iholle tarkoitettuja
tuotteita ja täydentää ihonpuhdistusta huokosia supistavalla kasvovedellä sekä
näppylöille tarkoitetuilla tuotteilla.
Ohjeet kasvojen kuorintaan
·
puhdistetaan kasvot puhdistusaineella
·
hierotaan kuorintavoidetta kauttaaltaan kasvoille noin minuutin ajan
välttäen silmänympärysihoa
·
huuhdellaan kasvot puhtaaksi vedellä.
·
Parta ajetaan kuorinnan jälkeen ja iho rauhoitetaan after shave
-balsamilla.
Näin kuorinta auttaa
- irrottaa
ihon pinnalta kuolleen solukon
- elvyttää
pintaverenkiertoa
- vaalentaa
mustapäitä
- hoitoaineet
imeytyvät ja vaikuttavat paremmin
Suositellaan kaikenikäisille ihon kunnon
ja tarpeen mukaan.
Esim. alla olevasta osoitteesta saa
ostettua terveystuotteita.
MIESTEN HIUSTENHOITO JA PARRANAJO
Puhdista iho
Kostuta
kasvot lämpimällä vedellä. (lämmin vesi avaa ihohuokoset, kylmä vesi puolestaan
saa ne supistumaan). Jos iho on rasvainen tai likainen, käytä puhdistusgeeliä
Ajaessasi
parran saunan tai suihkun yhteydessä, älä aja partaa heti aluksi, vaan käy
ensin saunassa / suihkussa, jolloin iho pehmenee ja parta on huomattavasti
mukavampi ajaa.
Ihon ja parran
pehmeäksi tekeminen
Levitä
ajettavalle alueelle partavaahtoa, partageeliä tai parranajovoidetta. Anna
vaikuttaa parisen minuuttia
Parranajo
Aja
parta lyhyillä vedoilla (terä nostetaan pois iholta vetojen välissä) ja aina
parranmyötäisesti. Vastakarvaan ajamalla parran saisi kyllä ajettua tarkemmin,
mutta tällöin osa ihokarvoista voi kääntyä ihon sisään ja alkaa kasvamaan
sisäänpäin
Suositeltava
järjestys parranajoon: (senkin takia, että vaahto ehtii vaikuttaa hankalammin
ajettavilla alueilla kauemmin): vasemmalta ja oikealta puolelta pulisongit,
poski, leukaluu ja kaula. Viimeiseksi ajetaan edestä huulen ylä- ja alapuolelta.
Mikäli
parta on kasvanut pitkäksi, kannattaa ensin ajaa partatrimmerillä suurimmat
pois tieltä, jolloin partahöylän terä ei tukkeudu niin helposti
Höylää
kannattaa huuhtoa terän suuntaisesti juoksevan veden alla parin vedon välein,
sillä tukkeutunut terä ei leikkaa hyvin.
Jälkihoito / After shave
Levitä
iholle partageeliä tai kasvovettä (vähän alkoholia sisältäviä), jotka sulkevat
avautuneet ihohuokoset ja ehkäisevät tulehduksia karvatupessa. Päälle
sipaistaan suosikkituoksua, mutta tee se vasta jonkin ajan kuluttua
parranajamisesta, että iho ehtii palautua parranajosta.
Joko hieman myöhemmin after shaven
jälkeen, taikka sen sijaan, voit levittää kasvoille myös kosteusvoidetta. Osa
kosteusvoiteista, sisältävät tulehdusta ehkäiseviä ainesosia ja siten sopivat
hyvin myös after shave – tuotteiksi
HIUSTENHOITO
Pese hiukset säännöllisesti
hiustyypin mukaisilla pesuaineilla tai syväpuhdistavalla shampoolla, jos käytät
muotoilutuotteita.
Jos haluat laittaa hiuksia niin käytä
vahaa, muotovaahtoa tai lakkaa.
tässä jotain hiustenlaitto aineita:
Tatuointien näkyvyys
Tatuointien ottamista kannattaa miettiä etukäteen paikan,
koon ja näkyvyyden kannalta.
Yleensä tatuointien näkyvyydestä ei ole haittaa, mutta
joissain töissä niiden ei kannata näkyä (kokonaan).
Yleisimmät paikat johon tatuointeja laitetaan on: selkä,
rintakehä, käsi- ja olkavarret.
Näihin edellä mainittuihin kohtiin halutut tatuoinnit
jäävät työvaatteiden alle.