Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arki. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. marraskuuta 2016

KOTITYÖTEHTÄVIÄ-TULOSTE


Tulosta kotityötehtävälista
ja sovi kotona, miten voit tehtäviä
siellä tehdä ja kuka kuittaa tehtävän tehdyksi.

KOTITYÖTEHTÄVIÄ-TULOSTE

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sosiaalialaan tutustumassa




Eilinen SoTE päivä 


Ennen kuin autan asiakkaan pyörätuoliin istumaan 
tärkeintä oli muistaa laittaa jarrut lukkoon, 
ettei tuoli lähtisi alta. 
Aina pitää muistaa puhua/kertoa mitä tehdään tai minne ollaan menossa. 
Se luo turvallisuuden tunnetta asiakkaalle.

Tehtävinä meillä oli pyörätuolilla kuljettamista, 
vanhuksen avustamista 
sekä muita alalla tarvittavien taitojen kokeilua.





Harjoiteltiin vauvan vaipanvaihtoa sekä pukemista. 
Tärkeintä oli tukea nukkevauvan niska, ettei pää retkahtaisi. 


Mitä vaaditaan sosiaalialalla? 
Nuoret koonneet asioita tutustumispäivässä:
-ihmisten kanssa toimeen tuleminen
-pitää pystyä kohtaamaan erilaisia ihmisiä 
-pitää sopeutua vaihteleviin tilanteisiin ja päiviin 
-uskallus heittäytyä, eläytyä 
-joustavuus (esim. päivän rutiinit, työpaikat, työmatkojen ja päivien pituus yms. voivat muuttua ja asiakkaan tavat voivat olla erilaisia kuin itselläsi 
-kärsivällisyys, rauhallisuus, luovat turvallisuutta asiakkaalle ja tukevat asiakkaan omatoimisuutta 
-pitää olla vastuullinen ja luotettava
-vastuullinen itsestä huolehtiminen,jotta voi keskittyä ja huolehtia muista (ravinto, uni, liikunta) 
-vaitiolovelvollisuudesta pitää huolehtia 
-työtä ohjaavia periaatteita: tasa-arvoisuus, asiakkaan kunnioitus, turvallisuuden huomioiminen

Punaportilla opiskellaan osia lähihoitajan tutkinnosta. 
Opiskelu on työvaltaista joka tarkoittaa, 
että opiskelijat harjoittelevat avustavia työtehtäviä hoiva-alan työpaikoilla. 
Teoriaopinnoista suoritetaan osia ja todistus tulee osaamisesta.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Asumiskokeilussa Punaportilla

Minulla alkoi asumiskokeilu Punaportilla. Asuminen on mukavaa. Asuntolassa opetelemme siivoamaan, tiskaamaan, pesemään pyykkiä ja muutenkin asumaan omillaan. Ostamme iltapalatarvikkeet itsenäisesti. Omia tavoitteita ovat lääkkeen ottaminen itsenäisesti, säännöllinen ruokailu, hygienia ja herääminen ajoissa.


Asuminen on tuntunut kivalta, koska olen saanut riittävästi apuja eri asioihin. Vaikeinta on ollut tuleminen, koska minua jännitti. Eniten jännitti asuminen poissa kotoa. Jännitys helpotti ensimmäisen päivän aikana, kun näin huoneeni, muita opiskelijoita ja henkilökuntaa. He ovat auttaneet minua tutustumaan tiloihin, muihin opiskelijoihin sekä vapaa-ajantoimintoihin. 

Minulla kävi vieraana muut opiskelijat, keitin heille kahvit. Muiden mielestä asunto vaikutti mukavalta. Osa olisi jo halunnut jäädä asumaan kanssani vapaaseen petiin. 

Parasta on ollut tähän mennessä, kun olen saanut itse hoitaa asioita esim. Iltapalatarvikkeiden ostaminen. Olemme käyneet ostamassa mm. leipää, maitoa, mehua, voita, leikkeleitä, juustoa ja pikkuisen herkkuja. Vapaa-ajalla olen käynyt tapaamassa omia kavereita ja tutustunut uusiin ihmisiin.


vaatteiden lajittelua
pesupallo pyykkien päälle
virta päälle
suihkussa on kuvalliset ohjeet

sängyn petausta
ensimmäinen yritys ;-)

toisella kerralla onnistui hyvin



tiskipöydän siivoaminen
roskat roskiin
vaatteet pitäisi olla naulakossa??
Muistan laittaa aina ikkunan kiinni, kun lähden asunnosta
oikeat välineet helpottavat siivoamista

Hyvin sujuu!

Tortilloja ja rahkaa



Tänään tehtiin tortilloja/tacoja.

Sisällöksi paistettiin jauhelihaa, johon lisättiin pakastettuja sipulikuutioita ja soijarouhetta. Salaatin lisäksi pilkottiin omenia, kurkkua, paprikoita sekä lisäksi keitettiin maissia.

Salaatti jostain syystä loppui ensimmäisenä.

Tortillojen lisäksi tehtiin myös omena-vanilja rahkaa. Omena-vanilja keittoa sekoitettiin maitorahkaan ja päälle lisättiin omenahilloa ja omenan paloja.

Lounaan hinnaksi tuli 3 euroa itse tehden. 2 euroa lounas ja 1 euro jälkiruoalle. 
Laktoositon vaihtoehto korotti kustannuksia.
Kyllä kannattaa itse tehdä- saa hyvää ja edullista ruokaa.





perjantai 18. joulukuuta 2015

Toiseksi viimeisen koulupäivän töitä

Siivosimme jääkaapin, laitoimme astianpesukoneen päälle ja tyhjensimme sen, koristelimme pipareita, päivitimme blogia, teimme sähköisen joulukortin jossa on animaatiota, laskimme joulutuvan tuotteiden tuotot, tyhjensimme omatekemän suklaajoulukalenterin ja lopuksi menimme lyseolle joulupuurolle.


maanantai 23. marraskuuta 2015

Oma koti-paja

Omassa kodissa pitää osata erilaisia asioita mm. lahjojen paketoiminen, kravattisolmun valmistaminen, kauluspaidan silittäminen, napin ompelu, rusettisolmun tekeminen, joulukuusen koristelu ja nopeille riitti vielä väritystehtäviä.


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Keittiötyöskentelyä 2

Tänään teimme lounaaksi tortilloja. Täytteeksi laitoimme tonnikala,- sipuli- ja hemapa- seoksen tai jauheliha,- sipuli- ja hemapa- seoksen. Kasviksiksi laitoimme omenaa, paprikaa, kurkkua, avokadoa ja porkkanaraastetta. Ruoan teko oli helppoa ja tortillat maistuivat kaikille. Lopuksi korjasimme astiat ja täytimme tiskikoneen. Ruoka valmistui noin puolessa tunnissa.




keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pyykinpesun harjoittelua

Lajiteltiin pyykit värin ja pesulämpötilan mukaan.


Lajiteltu pyykit laitettiin pesukoneeseen. 
Sitten mitattiin pesuaine. 


Seuraavaksi valittiin pesuohjelma oikean lämpötilan mukaisesti. 
Sitten vain kone päälle. Muistakaa avata myös vesihana. 
Pesuohjelmalla päätyttyä ripustettiin pyykit kuivumaan. 





Aamupalaksi smoothie

Anna-Kaisa oli tänään keittiövuorossa.
Valmistettiin helppo, nopea ja terveellinen aamupalavaihtoehto.

Mansikka-smoothie
3dl(laktoositonta) maitoa tai jogurttia
3dlmansikoita tai muita marjoja (myös pakastemarjat sopivat kohmeisina)
2dlvähän pehmentynyttä (laktoositonta) jäätelöä
2rklhunajaa tai sokeria
2rklMyllyn Paras Kauraleseitä
tai Kuidukas Kolmen Viljan Leseseosta
Tehtiin tämä ohje kaksinkertaisena.


Keittiötyöskentelyä

Valmistettiin koko porukalle makaroonilaatikkoa, porkkanaraastetta.
Jälkiruoaksi nautittiin kahvia ja teetä sekä suklaakeksi. 




keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Arkitöiden opettelua

Miten se pesukone täytetään? Millä ohjelmalla pestään ja miten laitetaan pyykit kuivamaan?

Entä asianpesukoneen käyttö ja täyttö?
Lajittelua ja tarkistus, ettei mikään estä siivekkeiden pyörimistä. Lopuksi tarkka mitta pesuainetta

Matematiikan eri välineitä

Matematiikkaa harjoiteltiin eri välineillä. Nuorten mielestä oli hienoa kokeilla monenlaisia välineitä. Ensin laskimme raha-laskuja perinteisesti paperilla. Osa teki myös R-MAT testin, joka tuntui, että opiskelijat jäykistyvät heti paperin saatuaan, eivätkä osanneet edes sitä mitä olivat aiemmin tehneet.

Jatkoimme peleillä ja tietokonelinkeillä. Linkit löytyvät blogimme etusivulta kohdasta linkkejä opetuksen tueksi. Varsinkin se oli kivaa, kun sai itse valita tehtävät, mitä teki. Oli rallikertotaulua, palapeliä sekä Papunetin virtuaalikauppaa. Lisäksi sai tehdä oppilaitokseen hankitulla MOPPI-ohjelmalla matematiikkaa joko ala- tai yläasteen tehtäviä. Moni teki paljon enemmän kuin jos tehtävät olisivat olleet kirjasta.