Aamulla kaikki oppilaat menivät Punaportille,
jossa odotti pikkubussin kyyti Aitooseen.
jossa odotti pikkubussin kyyti Aitooseen.
Autoa ajoi ohjaaja Tiina ja matka meni melko nopeasti.
Sää oli
melko viileä ja osittain sateinen, mutta kyllä
siellä silti tarkeni.
Olimme edellisenä päivänä katsoneet säätiedotuksen ja
keskustelleet oikeanlaisesta vaatetuksesta festaripäiväksi.
Kävimme
Lyylintuvassa syömässä lihakeittoa ja ruisleipää.
Keitto oli hyvää ja
itsetehtyä.
Keittiössä työskentelivät opettajat Minna Uusitalo ja Päivi Yräys-Jussila.
Ulkona oli
myös kojuja, jossa myytiin mm. karkkia, jäätelöä ja limua.
Monet meistä
näkivät siellä vanhoja tuttuja.
Perttulassa opiskelleitakin oli joukossa ja
henkilökunta vaihtoi kuulumisia heidän kanssaan.
Väkeä oli monesta paikasta mm. Tampereen Tredusta,
Kiipulan Lahden, Tampereen Teräskadun ja Virvelinrannan toimipaikoista
sekä tietenkin me, Hämeenlinnan Skogsterilta.
Ohjelmaa oli monenlaista.
Opiskelijat toimivat eri tehtävissä myyjinä, juontajana, liikenteenohjaajina, kahvilassa jne.
Osa ohjelmasta siirrettiin sisälle, koska siellä oli lämpimämpi.
Väkeä oli paljon ja mukava meininki.
Esiintyjinä Aitoossa oli the Voice of the Finlandin voittaja Antti Railio sekä
paikalla oli myös Talentista tuttu Motoriikka-Miikka.
Festareiden
päätyttyä kaikki menivät hakemaan
Antilta ja Miikalta nimmareita ja
yhteiskuvia.
Lähdimme
Aitoosta noin kahdelta ja olimme Hämeenlinnassa noin kolmelta.
Eli matka kesti
noin tunnin.
Päivä oli kokonaisuudessaan hieno.
Toivottavasti festarit ovat uudelleen ensi vuonna.
Kiitos Aitoon koulutuskeskus!
AVA SKOGSTERIN PORUKKA










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti