Hienosti ostokset sujui ja osaisimme miettiä mitä kannattaa ostaa.
Punaportin valma A ryhmä halusi olla osana sosiaalista mediaa ja opetella käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa yhdessä oppien. Ryhmässä opettajana Taru Koivisto, ohjaaja Outi lahtinen ja ohjaaja Sari Helander Instagramista löytyy @taruopekoivisto
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveellinen elämäntapa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terveellinen elämäntapa. Näytä kaikki tekstit
perjantai 9. syyskuuta 2016
Iltapalaeväiden ja välipalojen hankkiminen
Kävimme ostamassa terveellisiä iltapalatarvikkeita ja välipaloja.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Helppo ja terveellinen lounas
Tehtiin kanarisottoa. Ensimmäisenä laitettiin täysjyväriisit kypsymään. Paistettiin suikaleet pannulla ja lisättiin wok-vihannekset joukkoon. Lopuksi riisi ja loraus kermaa.
Banaanirahka oli helppo tehdä.
Siihen tarvittiin banaania, maitorahkaa, vaniljakastiketta.
Sekaan murskattiin piparia ja päälle mantelirouhetta.
Aterian hinnaksi tuli 1,60 e ja maistui kaikille!
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Hyvinvointi-paja Kiipulassa
Mentiin kiipulaan hyvinvointi-pajaan.
Mukana olivat kaikki Punaportin valma ryhmät.
Olimme siellä koko päivän.
Valmalaisista osa pelasi sulkapalloa ja sählyä.
Loput olivat kuntosalilla harjoittelemassa eri välineitä.
Lopuksi venyteltiin. jotta lihakset eivät kipeytyisi.
Loppupäivänä käytiin lumikenkäilemässä.
Minun mielestäni se on helppoa ja mukavaa.
Osa porukasta meni pullakamäkeen ja pari opiskelijaa oli kuntosalilla.
Lopuksi mentiin Miinantorille odottamaan kyytiä takaisin koululle.
Meillä oli kivaa kokeilla eri lajeja, kun saimme kokeilla eri lajeja rauhassa.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Pakastealtaan valmiista kuutioista herkullista kalakeittoa
Keitto sai muhia liedellä, kunnes työläiset tulivat kaupasta.
Keiton lisänä tomaatteja ja porkkanatikkuja sekä lämmintä, oikeaa ruisleipää.
Jälkiruokana: Omenalohkoja dipattiin omatekemään omanasoseeseen ja päälle laitettiin mantelirouhetta.
Omenalohkoja, omenasosetta ja mantelirouhetta jälkiruoaksi
Oikeaa ruisleipää, pakastekala, valmiita peruna-kasviskuutioita ja oikeaa kermaa - herkullista kalakeittoa. Tämä on oikea pikaruoka!!!
Kasviskuutioista voi tehdä keittoa tai laatikkoa esim. kalasta, kanasta, lihasta, ankeista tms. Helppoa ruokaa
Ruoka on helppoa, herkullista ja edullista. Koko ateria vain 1,80e. Keittoa ei kannata pakastaa, koska peruna muuttuu rakenteeltaan. Nautitaan mieluummin heti :-)
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Kasvislinssikeittoa ja välipala
Tässä välipalaksi omenan ja päärynän lohkoja sekä pähkinöitä. Helppo ja terveellinen välipala tai jälkiruoka.
Ainekset linssikeittoon ja alla ohje. Linssikeitto oli toki hyvää, eikä linssi maistuneet. Linssit auttavat pitämään paremmin nälkään.
Munakas, dippikasvikset ja helppo välipala
Tänään teimme lounaaksi munakasta, koska se on helppo ja terveellinen ruoka. Kasviksia yritämme lisätä monella tapaa ja nyt teimme dippikasviksia. Niistä meidän väki tykkää. Jälkiruoaksi tai välipalaksi teimme eilistä ohjetta muuttaen rahkaa. Sekoitimme rahkaa ja valmista mansikkakiisseliä/-keittoa. Oli hyvää, nam!
Hintaa munakkalle
Munakas
Hintaa munakkalle
Munakas
2
|
munaa
|
|
2
rkl
|
maitoa/vettä
|
|
ripaus
|
suolaa
|
|
ripaus
|
mustapippuria
tai valkopippuria
|
|
1
rkl
|
voita
|
|
Valmistusohje
Aloita munakkaan valmistaminen rikkomalla munien rakenne kulhossa haarukalla vatkaten.
Lisää joukkoon maito ja mausteet.
Kuumenna pannu kuumaksi. Lisää voi.
Anna sen ruskistua hiukan.
Kaada munakasseos pannulle ja alenna lämpöä hieman. Vedä puulastalla munakasseosta hitaasti pohjaa pitkin reunoilta keskustaan päin.
Tässä kohdassa täytteitä, jos haluaa laittaa.
· Laita kansi munakkaan päälle ja anna hyytyä/kypsyä hetki. Käännä
munakas halutessasi kaksinkerroin.
tiistai 19. tammikuuta 2016
Tortilloja ja rahkaa
Sisällöksi paistettiin jauhelihaa, johon lisättiin pakastettuja sipulikuutioita ja soijarouhetta. Salaatin lisäksi pilkottiin omenia, kurkkua, paprikoita sekä lisäksi keitettiin maissia.
Salaatti jostain syystä loppui ensimmäisenä.
Tortillojen lisäksi tehtiin myös omena-vanilja rahkaa. Omena-vanilja keittoa sekoitettiin maitorahkaan ja päälle lisättiin omenahilloa ja omenan paloja.
Lounaan hinnaksi tuli 3 euroa itse tehden. 2 euroa lounas ja 1 euro jälkiruoalle.
Laktoositon vaihtoehto korotti kustannuksia.
Kyllä kannattaa itse tehdä- saa hyvää ja edullista ruokaa.
Lounaan hinnaksi tuli 3 euroa itse tehden. 2 euroa lounas ja 1 euro jälkiruoalle.
Laktoositon vaihtoehto korotti kustannuksia.
Kyllä kannattaa itse tehdä- saa hyvää ja edullista ruokaa.
tiistai 12. tammikuuta 2016
tiistai 10. marraskuuta 2015
Virvelinranta- Hyvä päivä teemalla
![]() |
| Harjoiteltiin toisen lähestymistä |
![]() |
| Tässä harjoiteltin toisen tervehtimistä. |
![]() |
| Jaettiin kolmeen eri ryhmään värien avulla |
![]() |
| Tässä meidän piti sijoittaa oikea määrä sokeripaloja tuotteen viereen. |
![]() |
| Välipala hedelmiä. |
![]() |
| Sokeripala tehtävän oikeat vastaukset. |
![]() |
| Oikein sijoitetut pussit ja tuotteet. |
![]() |
| Meille näytettiin myös vertauskuvia tuotteiden kalorimääristä. |
![]() |
| Katsoimme myös pari jaksoa Jotain Rajaa ohjelmasta. |
![]() |
| Jotain Rajaa kotelon kansi. |
![]() |
| Kotelon takaa. |
![]() |
| Meidän piti tehdä näistä kuvista kolmen kuvan sarjakuva joka liittyi jotenkin hyviin tapoihin. |
![]() |
| Sarjakuvaan työvälineet. |
![]() |
| Sarjakuvan värittämistä. |
![]() |
| Sinisen ryhmän sarjakuva. |
![]() |
| Keltaisen ryhmän sarjakuva. |
![]() |
| Punaisen ryhmän sarjakuva. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























































