Helsingin
reissu
Lähdimme luokan kanssa klo 7.49 junalla Helsinkiin. Alkuperäiseen
junaaan, jolla meidän piti mennä, oli tullut tekninen vika. Juna oli lyhyempi
ja vanhempi. Paikkanumeroita ei ollut, joten jouduimme seisomaan suurimman osan
matkasta. Joillekin junalla kulkeminen oli ensimäinen kerta. Kun olimme perillä
Helsingissä, menimme ensin S-markettiin ostamaan juotavaa ja leivät. Sovimme,
että syömme tässä vaiheessa välipalan, ettei kenellekään tule paha olo. Lounaan
söimme vasta n. klo 13.00.
Sitten lähdimme kävelemään kohti urheilu-museota, joka
sijaitsi Olympiastadionia. Harjoittelimme Google Mapsin käyttöä reitin
löytämiseksi. Kävelymatkalla näimme Eduskuntatalon, Postitalon, Musiikkitalon,
Kampin, Oopperatalon, Finlandiatalon ja remontissa oleva Kiasma. Museossa
opimme, että mäkihyppääjä Matti Nykänen oli voittanut 42 mitalia ja hyppäsi
hernerokkasumussa voittoon. Katsoimme videon hypystä, sekä Paavo Nurmen
juoksuista. Näimme museossa Paavo Nurmen sekuntikellon, kullatun piikkarin ja
urheiluasun. Opimme, että Olympiavuosi oli 1952. Olympiavuonna Coca-Cola tuli
Suomeen. Veteraanit myivät juomaa ja rakensivat kerrostalon Helsinkiin. Näimme
myös Jari Kurrin Stanley cup sormuksen ja Suomen urheilugaalapalkinnon.
Museossa opas esitteli ensimmäisen ketjuttoman polkupyörän, joka on tuotu
Suomeen. Meidän mielestä pyörä oli vaarallinen, koska se oli niin korkea ja
äänekäs, kun pyörä oli metallinen ja siinä oli umpikumit. Kävimme myös Olympiastadionin
tornissa, näköalat olivat mahtavat ja tuuli oli kova.
Seuraavaksi lähdimme
ajelemaan ratikalla ja metrolla. Ostimme kahden tunnin lipun, jolla pääsimme
kulkemaan helposti. Kulkeminen oli nopeaa ja helppoa. Yhden opiskelijan
mielestä metro kuulostaa aivan limsapullon avaamis ääneltä.
Sen jälkeen menimme
Kamppiin syömään. Osa kävi Burger Kingissä ja toiset Greek Restaurant Minos
Ravintolassa. Ruoat olivat hyviä ja täyttäviä. Syömisen jälkeen saimme hiukan
seikkailla Kampissa. Osa kävi urheilu-, peli-, vaate- ja sisustuskaupoissa. Kun
lähdimme Kampista, näimme pihalla kaksi hevosta, jotka vetivät kärryä, johon
olisi voinut mennä istuskelemaan.
Sitten viimeiseksi kävelimme Ateneumiin, joka
sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Ateneumissa oli Sibelius-näyttely ja perusnäyttely,
jotka kävimme katsomassa. Sibelius-näyttelyssä oli pimeä huone, josta kuului
ääniä, kun kävelimme siellä. Teimme siis omaa musiikkia. Esillä oli Sibeliuksen
kuvia, patsaita, tauluja, musiikkia ja nuotteja. Kävimme myös istumassa
rauhoittavassa huoneessa, jossa oli tyynyjä ja sai kuunnella Sibeliuksen
musiikkia. Musiikinkuuntelu oli rauhoittavaa. Perusnäyttelyssä näimme Suomen
suurimpia taitelijoita mm. Taistelevat metsot, Leikkivät pojat rannalla, Aino-taru
ja Lapsen ruumissaatto.
Ostimme museosta myös tuliaisia mm. seinäkalenterin,
jääkaappimangeetin ja taskupeilin.
Ateneumista jatkoimme rautatieasemalle ja matkalla näimme
luistelijoita rautatietorilla. Luistelijoista suurin osa oli ulkomaalaisia.
Rautatieasemalla kävimme vielä ostamassa herkkuja ja tuliaisia. Paluumatka
junalla oli alkumatkaa mukavampi. Saimme istua toisessa kerroksessa ihailemassa
maisemia. Harjoittelimme myös QR-koodin lukemista junalipuista. Olimme taas Hämeenlinnassa
klo 17.09, josta meitä tultiin hakemaan tai lähdimme kävellen kotiin.
Opintomatka Helsinkiin






















































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti